sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Tulihan sitä palautetta elokuvasta…

No niin, nyt Harjuksen Valtakunta –elokuvan teatterinäytökset on sitten pidetty. Ja yllättävästi tuli myös palautetta kiertoteitse ei siis suoraan, vaan Rovaniemen tilaisuuden järjestäjille oli soiteltu oikein urakalla.

Trailerin nähneet ovat tienneet, että elokuvassa otetaan myös miestä väkevämpiä juomia (tosin aika hillitysti), lisäksi varsinaisessa elokuvassa käytetään kirosanaa peräti kaksi kertaa. Elokuvaa ei mainostettu lasten elokuvana ja silti näistä asioista oli tullut kriittistä palautetta. Hmmm...kun katsoo iltapäivällä TV:stä vanhoja kotimaisia elokuvia niin meno niissä on usein paljon rankempaa, puhumattakaan alkuillan saippuasarjoista.
Pitääkin muistaa jatkossa, että perhokalastuselokuvia ei kannata katsella alle 15 -vuotiaiden kanssa. Ehkä sille pitäisi hakea peräti K-18 leima. Se ei sovi myöskään ahdasmielisille (AM K-??). Niin ja eihän elokuvaa olisi ollut pakko katsoa jos alkoi ahdistamaan, keskenkin sieltä olisi voinut poistua. Elokuvan toinen kirosanan tulee esille jo ensimmäisen kahden minuutin aikana, sen jälkeen olisi kyllä kerinnyt poistua salista.
Lisäksi oli tullut valitusta musiikista, se ei ollut kuulemma sopivaa. Valitan...mutta humppafestivaalien yms. musiikkia voi etsiä toisenlaisista elokuvista. Jos ei melodinen hevi miellytä, niin ei voi mitään.
Valitusta oli tullut myös siitä, että elokuvassa ei kerrottu ja opastettu juuri mitään. Musiikkia oli ollut liikaa. Niin...muistaakseni trailerissa kerrotaan, että siinä ei opeteta mitään. Niitä elokuvia voi ostaa muualta. Elokuva oli ollut myös liian pitkä, väsytyksiä oli ollut liikaa, heittämistä ei näytetty juuri ollenkaan. Maisemaa oli liian vähän jne...
Tässä pahimmat valitukset. Olen pahoillani tilaisuuden järjestäneen tahon puolesta jos rahoille ei saanut vastinetta...ai niin, tilaisuus (luento) ja elokuva olivat ilmaisia kaikille joten en valitettavasti voi palauttaa pettyneille pääsymaksurahoja takaisin. Menetetylle vapaa-ajalle en voi mitään.

Nämä asiat muistan mainita etukäteen tulevissa esityksissä. Esityksiä on vielä pari kertaa Savonlinnassa ja Perhomessuilla. Sen jälkeen sitä ei ole enää nähtävillä.

Tämä jos mikä antaa jälleen motiivia tehdä asioita omalla kustannuksella ja tarjota niitä kaikille ilmaiseksi...kyllä perhokalastus on hieno laji!

Onneksi elokuvasta tuli myös kannustavaa palautetta ja kiitosta siitä, että joku näkee vaivaa järjestääkseen kyseisiä tilaisuuksia.

Lauantain OSPK:n näytöksessä ja sunnuntain yleisessä näytöksessä oli molemmissa noin 30 katsojaa.

9 kommenttia:

HarriM kirjoitti...

Joo täytyy sanoa että rahoille ja menetetylle vapaa-ajalle tuli katetta. Sen verran on tullu kuvattua että voi sanoa elokuvan olevan tosi hyvä. Oliko aquapack sellainen vedenpitävä pussi vai kova kamerakohtainen kotelo?

-harri

M kirjoitti...

Moro, kotelo on Ewa-Marinen VMX ja malli on sopiva useammalle kameralle. Täältä lisätietoa: http://www.ewa-marine.de/index.php?id=382

Voin tuoda sen joskus kerhoiltaan näytille. Se on phmeä ja todella käyttökelpoinen.

Kari kirjoitti...

Hei, itse tykkäsin elokuvasta ja katsoin mielelläni. Ja katsoisin uudestaankin, jos sopiva tilaisuus tulee eteen. Mahtavia kaloja, hienoja maisemia ja sopivasti äijämeininkiä vielä sekaan. Itse voi vain haaveilla joskus pääsevänsä tuollaisille reissuille.

Toivottavasti nämä rollon turhanpäiväiset kitisijät eivät saa tapettua inspiraatiota tehdä vastaavia projekteja jatkossakin. Tällaista materiaalia ei Suomessa kuitenkaan mahdottomasti synny ja uskoisin että suurin osa suomalaisista perhokalastajista ottaa elokuvan erittäin tyytyväisinä vastaan.

Unknown kirjoitti...

Katsoin itse elokuvan Oulussa sunnuntaina. Nostan hattua ja kumarran sille että joku haluaa jakaa reissukokemuksia elokuvankin muodossa. Toivottavasti tulevaisuudessakin, ei näitä liikaa ole. Kiitokset Mikko!

M kirjoitti...

Kiitoksia mukavasta palautteesta. Kyllä tässä aina jotain kehitellään jatkossakin. Kaikenlaiseen palautteeseen on totuttu vuosien saatossa.

Jannem kirjoitti...

Joo, Kiitos Mikko hienosta kalastuspläjäyksestä, se vaan on niin että aina noita niinsanottuja eityytyväisiä löytyy ja posiitiivista palautetta on aina suomalaisilla vaikea antaa, mutta tässä ainaskin yksi posiitiivinen ja kuuleman mukaan myös moni joka viimeviikonloppuna näki kuvan niin oli tyytyväinen, joten lippu korkealle ja tosiaan jatkossakin kehittelemään vastaavanlaisia ja toivotaan että tämä innostaa muitakin perhokalastajia tekemään vastaavanlaista. KIITOS

Väinö Tajukangas kirjoitti...

Filmi oli hyvä ja musiikki myös, olipa jopa ehditty miettiä onko kuhunkin kohtaukseen rauhallinen vaiko rytmikäs muzakka sopiva.

Kirkonmenot ovat erikseen, eikä vapaaehtoisuuteen perustuvaan esitykseen ole pakko mennä/jäädä.

Lisää, lisää tällaista.

-Aki

Matti Vehviläinen kirjoitti...

Valitusten perusteella kuulostaa juuri oikeanlaiselta fiiliselokuvalta. Harmittaa, kun Hampurin keikka sattuu Perhomessujen päälle, niin ei pääse katsomaan.

Toivottavasti into säilyy touhuta vastaavia projekteja ja alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen tulisi vaikka ihan myyntiinkin asti oikealla asenteella tehtyä videota.

terv. Matti

Sami kirjoitti...

Pakko kommentoida vielä tähän juttuun, että eipä voi ymmärtää, jos on tullut negapalautetta.

Me käytiin kattomassa leffa poikien (8 ja 4 v) kanssa ja en kyllä kokenut tissuttelua ja kirosanoja sellaisina, että olisi vahingoksi lapsille. Kumpikaan ei kommentoinut leffan jälkeen mitään niihin seikkoihin liittyen. Mutta jokaisella lienee tyylinsä ja tavoitteensa kasvatuksessa.

Itse leffa oli "amatöörileffaksi" minusta huippu. Kuten joku mainitsikin, musakin myötäili loistavasti leffan tunnelmia.

Itsekin editointia jonkin verran harrastaneena tiedän, että on erittäin työlästä ja aikaavievää touhua. Jos joku pyytettömästi haluaa välittää näitä kadehdittavan upeita tunnelmia harrastajille elokuvan muodossa, ei voi kuin nostaa hattu ja korkealle.

Kiitos Mikko! Jätä ruikuttaja omaan arvoonsa ja tee leffat jatkossa meille, jotka niistä nautimme.

- Sami S.