Tour de Finnmarksvidda 2010 ja Blogin loppu

19.7. Matkaan on lähdettävä
06:00 silmät auki vaikka kello oli herättämässä 6:30. Viimeiset pakkaamiset aamutuimaan ja Markku tuli hakemaan 08 aikaan. Edessä oli jälleen pitkä ajomatka. Tällä kertaa joukosta oli Veli-Matti poissa (polvet rikki => urheilu on vaarallista) ja lähdimme matkaan kahdestaan. Paikalle oli saapumassa kuitenkin myös Jyrki ja Stuart.
Teimme perinteiset pysähdykset matkan varrella. Lettukahvit Kukkolankoskella ja grilliruokaa Hetassa. Lopultakin 9 tunnin ajon jälkeen olimme perillä parkkipaikalla. Myös Jyrki ja Stuart olivat saapuneet sinne. Sitten pitkin odottaa erämaa kyydin saapumista ylimääräiset 1½ tuntia sovitusta ajasta. Ja 12 tuntia lähdöstä olimme lopultakin perillä majapaikassa. Saimme sovittua Markun kanssa venekyydin ylämaihin seuraavaksi aamuksi.



20.7. Kohti uusia vesiä ja yllätyksiä
Aamu meni odotellessa venekyytiä. Lopulta kuitenkin pääsimme matkaan. Tavaraa oli mukana telttaleiriin niin paljon, että saimme avuksi kottikärryt. Olihan se hiukan koomisen näköistä työntää pitkin jänkää kottikärryjä.
Pääsimme viimein perille ja laitoimme telttaleirin pystyyn edellisenä kesänä löydetyn järven törmälle. Enää ei ollut kiire mihinkään. Kyllä mieli lepäsi, kun istuskeli törmällä ja katseli ylänköjärven maisemaa.
Lopulta saimme varusteet kasaan ja kelluntarenkaat valmiiksi. Aloitimme kalastuksen järvellä 13 aikoihin. Hiljaisuus yllätti, kaloista ei tullut aluksi mitään havaintoa. Edelliskesän huippupaikka oli kuin tyhjä kaivo. Lopulta saimme taktiikat kohdalleen ja kaloja alkoi löytyä hiljalleen. Muutama perusharjus (> 45 cm) tuli alkuun mutta sitten jysähti kunnolla. Pian tärpin jälkeen totesin, että nyt taitaa olla siiman päässä jo hieman kookkaampi harjus. Markku myös tuli katsomaan lähemmäksi ja totesi saman. Lopulta sain harjuksen lähelle rengasta ja nostin sen ylös käsin (unohdin että haavi oli mukana renkaassa). Mittasin sen renkaan tason päällä olevalla mittanauhalla ja totesin, että mitta ei riitä. Mittanauhan pituus oli 60 cm. Markku sanoi, että otetaan se ylös kun se ei ole kerran alamittainen (oma alamitta on 60 cm). Virallinen mittaustulos rannalla laudan päällä oli 61 cm! Oma henkilökohtainen ennätys meni nyt uusiksi ja legendaarinen haamuraja harjukselle oli nyt ylitetty. Tarkoitus on täyttää harjus ja se tulee olemaan esillä joskus tulevaisuudessa Perhomessuilla yritykseni osastolla. Perhona oli Ylämaan Pinkki Zulu #8 (katso Perhokalastajan Harjus –kirjan perhot). Vapana oli Vespertina Grayling Series #5/6.
Pian tämän jälkeen kalojen aktiivisuus hiljeni ja siirryimme telttaleiriin. Päivän tulokset: Markku; 2 harjusta (48 cm ja 44 cm), perhoina Ylämaan Pajero ja uusi ruskea malli. Mikko; 5 harjusta (kaksi > 50 cm ja yksi 61 cm), perhoina Ylämaan Pinkki Zulu, Ylämaan Pajero ja Sopuli (tietysti).
Illalla kahdeksan aikaan tuli uni parin huonosti nukutun yön jälkeen. Kyllä oli hyvä nukkua uudella kuitutäytteisellä ilmapatjalla (9 cm paksuus). Ei voi muuta kuin suositella! Yön meni sateen ropinassa ja lämpötila laski lähelle nollaa.



21.7. Tutkimusretki
Heräilimme 7 aikoihin ja aamulla taivas oli selkeä. Pekoniaamiaisen jälkeen päätimme lähteä tutkimaan uusia järviä. Patikoimme kelluntarenkaat selässä tovin aikaa ja saavuimme mukavan näköiselle ylänköjärvelle. Olimme katsoneet jo etukäteen webistä karttaohjelmalla järven rakenteen (matalikot ja syvänteet) joten aloitus oli helppoa uudessa paikassa. Saimme tästä ylimmästä järvestä noin 10 harjusta mutta oli kyllä yllättävän hiljaista. Totesimme paikan olevan ”päivystyspaikka” eli pieniä järvialue johon suuremmat parvet saapuvat vain ruokailemaan isommasta järvialtaasta.
Valuimme alaspäin seuraavalle järvelle ja siellä oli sama tilanne, pienempi syvännealue oli selkeä päivystyspaikka. Isommasta järvestä saimme tuulen yltyessä yhden harjuksen, taimenen ja raudun. Tämän jälkeen suuntasimme leiriin. Syönnin jälkeen menimme leirijärvelle ja nyt alkoi tapahtua. Mukavia harjuksia tuli tasaiseen tahtiin.
Päivän saldo: Markku; 5 kpl > 50 cm harjuksia (suurin 55 cm), perhoina ruskea Pajero muunnos ja ruskea nymfi. Mikko; 4 kpl > 50 cm harjuksia, perhoina Sopuli ja Pinkki Ylämaan Zulu.
Illallisena oli kanaa, sipulia, riisiä ja chilikastiketta. Ruokajuomana E-Afrikkalaista (MM-kisojen kunniaksi) punaviiniä Merlot-Shiraz. Uni tuli 22 aikoihin. Päivällä poltin käteni ja kasvoni. Ihmettelin, että miten ne niin herkästi paloivat. Syys selvisi myöhemmin. Minulla oli päällä antibioottikuuri ja ohjeissa luki, että ne herkistävät auringonvalolle ja palovammoja tulee helposti. Tämä pitää muistaa jatkossa.



22.7. Synkkyyttä
Koko yön sitten satoi ja kovaa. Tuuli voimistui puuskaiseksi ja välillä tuntui, että teltta irtoaa kiinnityksistään. Aamulla oli ankea herätä kylmään ja sateiseen keliin. Keittelimme aamukahvit teltan etutilassa. Kässehdimme teltassa puolelle päivin kuunnellen maailmanradiosta kotimaan lähetyksiä. Aamu nokoset otimme vielä ennen kalalle lähtemistä.
Vesisade jatkui, tuuli voimistui (9 m/s) ja kalantulo oli heikkoa. Päivän saldo: Markku; 2 harjusta > 50 cm. Mikko; yksi > 50 cm harjus, perhona Pinkki Ylämaan Zulu.
Ilta menikin sitten teltassa sateen jatkuessa radiota kuunnellessa ja punaviiniä juodessa. Väillä kävin kukkulan huipulla Googlaamassa säätiedotteen joka lupasi voimistuvaa tuulta ja edelleen vesisadetta. Kävelimme alueella ja tulimme myös Suomalaisten leiripaikkaan josta he lähtivät samalla kyydillä kun tulimme. Kyllä ei voi taas ymmärtää kaikkea näkemäänsä. Kuolleita kaloja oli jätetty lojumaan pitkin leiripaikkaa. On se ihme touhua, ettei osata ottaa ylös vain ruokakaloja vaan ja vapauttaa ylimääräisiä. Ja tämä tapaus ei ole ainoa. Paikallinen kertoi samasta ongelma ja se on aiheuttanut sen, että erään oppaan porukoita ei alueelle enää toivoteta tervetulleiksi ja kyytejä ei järjestetä. Veikkaan, että 5 km sääntö tulee tässä lähivuosina taas takaisin….



23.7. Pelastusarmeijan päivä
Yöllä heräsin useaan otteeseen kun tuuli paukutti telttaa. Tuuli oli voimistunut 15 m/s paikkeille. Aamuyöllä heräsimme kun teltta oli kasassa. Oli ankea kömpiä ulos kylmään ja sateeseen. Alumiininen teltan kaarikeppi oli mennyt poikki kovassa tuulessa. Kyllä taas sai karun kokemuksen ylämaan olosuhteista, kylmyydestä, vesisateesta ja tuulesta. Keskellä heinäkuuta siellä oli lämmintä 3 astetta (Oulussa samaan aikaan 26 astetta). Aamulla toistamiseen toinen kaarikeppi paukahti poikki ja enää ei ollut varaosia korjaukseen. Sen siitä oppi, että telttojen alumiiniset kaarikepit on tarkoitettu vain sunnuntairetkeilyyn ei vaativiin olosuhteisiin.
Koko päivä meni teltassa istumiseen kun tuuli oli todella voimakasta ja kalastuksesta ei tullut mitään. Renkaallakaan ei uskaltanut mennä järvelle siinä aallokossa. Saimme onneksi muutettua paluuaikaa illalle päivää aikaisemmaksi, kun telttamme oli rikki ja siinä säässä oli kurja olla erämaassa. Päivä meni siis aivan Pelastusarmeijalle….kehittelimme teltassa myös Ylämaan dietin; kananmunia, konjakkia ja hieman olutta.
Illalla kyytiä odottaessamme tuuli tyyntyi hieman ja heittelimme ”nappaskengissä” perhoa rantatörmältä. Sain siinä 10 minuutissa yhden 53 cm harjuksen Sopuli –perholla.
Lopulta pääsimme takaisin mökkiin ja olihan se juhlaa olla taas lämpimässä. Jyrki ja Stuart ihmettelivät, että miten olimme pärjänneet siinä myrkyssä teltassa.



24.7. Lähialueen kalastusta
Kello piippasi 8:30 ja valmistauduimme päivän koitoksiin. Menimme Jyrkin ja Stuartin kanssa lähijärvelle kalaan. Kalastus alkoi nihkeästi mutta kuoriutumisten alkaessa heräsivät myös kalat. Markun kanssa saimme lyhyessä ajassa 15 mukavaa harjusta pintureilla (Sopuli, Lepakko ja iso Nelson Caddis). Suurimmat harjukset olivat > 50 cm. Loppupäivä oli sitten tasaista ja tapahtumia oli silloin tällöin. Päivän saldo: Markku; 12 harjusta, 2 kpl >50 cm, perhoina ruskea nymfi ja Iso Nelson Caddis. Mikko; 15 harjusta, 6 kpl >50 cm, perhoina Lepakko, Violetta, Sopuli ja uusi perho ”Ylämaan Violetti Zulu”.
Päivä oli viimeinen Jyrkille ja Stuartille (Eng.) ja päätimme järjestää ”Pancake festifaalit” illalla majapaikassa. Stuartille letut hillon ja kermavaahdon (sekä hyvän valkoviinin kera) olivat uusi kokemus. Muutenkin hän oli aivan haltioissaan harjuksen kalastuksesta. Hän oli joka päivän rikkonut aikaisemman harjusennätyksensä.
Söimme illalliseksi uusi perunoita ja sisäfilepihviä (kermakastike jossa sipulia ja valkosipulia), lisäksi valkosipulimajoneesia. Ja hyvää olutta.



25.7. Viimeistä viedään ja yhteenvetoa
Reissun viimeinen aamu oli kirkas ja aurinko helotti. Sanoimme näkemiin Jyrkille ja Stuartille ja suuntasimme lähijärvelle. Aloitimme ylhäältä. Ensimmäinen harjus tuli 5 minuutin jälkeen ja se oli 55 cm pituinen. Perhona oli uusi Violetti Zulu. Markku sai lyhyessä ajassa useita harjuksia pinturilla mutta sitten hiljeni. Kalastimme järveä alaspäin mutta heikoin tuloksin. Vesi oli samentunut nopean vedennousun (30 cm vuorokaudessa) ja kovan tuulen vaikutuksesta. Tämä passivoi harjukset täysin. Päätimme lopettaa kalastuksen jo iltapäivällä ja palasimme leiriin. Mietimme, että mitä teemme ja päätimme että lähdetään kotiin yhtä yötä aikaisemmin. Ajoimmekin sitten koko yön ja olimme perillä Oulussa aamulla 06 aikoihin.
Reissu oli jälleen erilainen. Kalantulo oli heikointa mitä koskaan, tosin ennätyskala pelasti tilanteen. Lisäksi sääolosuhteet olivat todella huonot ja ne pilasivat kalastusta aikalailla.




Blogin loppu:
Olen tullut siihen tulokseen, että en jatka enää Pelkkää Perhokalastusta -Blogin kirjoittamista tulevaisuudessa. Kaikkea aikansa. Aloitin Blogin 23.5.2008 ja kaikki kalastusreissuni olen raportoinut sitä kautta. Toivottavasti olet viihtynyt sen seurassa ja kiitokset kaikille sitä lukeneille. Jatkossa tulen kirjoittamaan joitakin reissuraportteja ja artikkeleita www-sivuille, osoitteeseen: http://www.pro-flyfishing.fi
Uusia perhoprojekteja on mielessä…..

Seuran siikareissu 3.-4.7.

Seuramme junnureissu järjestettiin läheiselle järvelle siiankalastuksen merkeissä. Reissu alkoi perjantaina mutta pääsin paikalle vasta lauantaina. Sääennustus piti paikkansa kun ajelin aamulla paikalle jo ennen klo kahdeksaa. Puolijoukkueteltasta kömpi unisen näköistä porukkaa ulos kun laitoin varusteita kuntoon.
Aamupäivällä aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja se teki kalastuksesta vaikeata, onneksi tuuli oli kuitenkin vähäistä. Muutamia kaloja kävi perhoissa kiinni ja pari tuli ylös asti seuran porukoilla. Jättiemergent oli päivän perho. Itsellä ei vain oikein onnistunut, sain kaksi nousua Lepakko –perhoon mutta ilman kunnollista tarttumista. Iltapäivällä tilanne parani ja kaloja saatiin useampia. Itsellä alkoi ”siikatatsi” löytyä ja sain perusnymfillä ylös 48 cm siian. Illalla tuli toinen hieman pienempi. Lisäksi oli joitakin karkuutuksia lyhyen väsytyksen jälkeen ja muutamia tärppejä.
Päivän aikana paikalla kävi noin 15 seuramme jäsentä ja saaliiksi tuli toistakymmentä siikaa (> 40 cm). Illalla olikin sitten siikasopan vuoro johon meni muutama kilo siikaa, perunoita ja sipulia.
Sunnuntaina heräilin seitsemän aikaan ja aamupalan jälkeen olosuhteet näyttivät niin hyviltä, että järvelle piti päästä. Toiset jatkoivat nukkumista. Puolituntia meni ettei näkynyt / kuulunut mitään. Sitten tuli lyhyt sadekuuro joka laukaisi tilanteen. Siian tulivat pinta-aktiivisiksi ja tuikkeja alkoi näkyä. Puolen tunnin aikana oli mukavasti tapahtumia. Sain ylös yhden 40 cm siian, neljä karkasi väsytyksen aikana ja muutama tärppi oli myös perhoisssa. Lisäksi yksi kirre katkoi sivutapsin. Perhoista toimivat jättiemergent ja lepakko. Myös nymfissä oli yksi tärppi. Muiden saapuessa paikalle alkoi aurinko paistaa ja samalla syönti loppui täysin. Siihen lopettelin kalastuksen.
Reissu oli oikein mukava ja siiankalastus oli jälleen todella hauskaa.

Siikajärvellä 19.6.

Seurasimme VM:n kanssa viikolla tarkkaan sääennustuksia ja huonolta näytti. Vielä perjantaina täsmäsää lupasi vesisadetta koko päiväksi ja tuulta vähintään 6 m/s. Päätimme kuitenkin perjantaina, että lähdemme katsomaan tilannetta järvellä.
Saavuttuamme järvelle 8:50 oli edessä positiivinen yllätys, tuulta ei ollut nimeksikään ja taivas oli sopivasti pilvinen. Lupia ostaessa näimme jo ensimmäiset tuikit järvellä. Suuntasimme tyynen alueen reunamille. Ja heti näkyi tuikkivia kaloja ympärillä. Hyönteistä oli paljon pinnalla ravinnoksi. Mutta tuska ei helpottanut, emergentit ja pinturit eivät kelvanneet ensinkään. Pian siirryin käyttämään nymfejä. Muutama heitto ja kala kiinni….muutaman sekunnin ajan. Seuraavan kahden tunnin aikana tapahtumia oli mukavasti. VM sai kaksi pienempää siikaa, jotka vapautettiin. Minulla oli kuusi tärppiä ja parin kalan menetys väsytyksessä. Lisäksi ylös tuli kaksi kirjoa.
Kahdentoista aikaa paikalle saapuivat Jukka ja Mikko. Pian Jukka saikin 45 cm siian pinturilla. Sen jälkeen hiljentyi, aktiivisia kaloja näyttäytyi pinnassa enää harvakseltaan. Vaihtelimme paikkoja mutta ilman tulosta. Kolmen jälkeen päätimme poistua paikalta. Onneksi emme luottaneet täysin säätiedotukseen vaan menimme paikalle. Pari tuntia oli todella mukavaa järvikalastusta. Tästä se kesä alkaa. Tai siis kääntyy syksyä kohti, sillä maanantaina 21.6. on kesäpäivän tasaus ja yöt alkavat pidentyä.

Siikakauden aloitus

Päätin lähteä lauantaina Siikajärvelle ensimmäistä kertaa tälle vuodelle vaikka olosuhteet olivat aika kurjat. Tuulta oli 8 m/s ja puuskissa yli 11 m/s, lisäksi luvassa oli sadekuuroja. Ilman lämpötila oli 7 astetta aamulla ja päivällä se nousi aina 10 asteeseen. Veden lämpötila oli 12 astetta. Kyllä vanha totuus pitää paikkansa eli ilman pitkiä kalsareita ja fleecepaitaa ei kannata lähteä kalalle ennen juhannusta. Niille oli käyttöä.
Järvellä ei ollut muita, kun saavuin paikalle. Ja en kyllä ihmettele että miksi. Tuuli oli todella hankala kalastuksen kannalta katsottuna ja suunta oli semmoinen, että järvellä ei ollut yhtään tyyntä aluetta. Menin tutuille paikoille odottamaan
kevätsurviaisten kuoritumisen alkua (yleensä se tapahtuu tähän aikaa kesäkuusta). Mutta ei niin mitään, yhtään päivänkorentoa ei näkynyt koko aikana. Ei myöskään muita hyönteisiä. Myös kalat olivat hukassa. Ilmeisesti aikainen lämpöaalto oli saanut ko. päivänkorennot jo kuoriutumaan aikaisemmin. Eli myöhästyin.
Jaksoin olla paikalla neljä tuntia. Sitten tuuli ja aallokko alkoi olla niin kovaa, että päätin lähteä pois. Lisäksi pieni lumikuuro myös lannisti kalastusta. Kyllä oli synkkä aloitus siikakaudelle, ei nykyäkään.

Hyvää kehitystä Iijoella

"Iijoen kalastusalue on tehnyt päätöksen harjuksen alamitan nostosta 35 senttiin. 1.6.2010"

Tämä päätös on mielestäni todella hyvä ja järkevä, kun ajatellaan harjuksen sukukypsyyttä. Toivotaan, että tämä edesauttaa harjuskantojen elpymistä ja keskikoon kasvamista Iijoen alueella. Seuraava askel olisi rauhoitusalueiden perustaminen Iijoelle. Joitakin alueita, esim. 5 km jokijaksoja pitkin jokea voitaisiin rauhoittaa kaikelta kalastukselta viiden vuoden ajaksi. Sen jälkeen rauhoitusalueita vaihdettaisiin. Toivon, että tämä toteutuisi joskus. Mutta tämä alamitan nosto on hyvä alku! Henkilökohtaisesti pidän tätä päätöstä parempana asiana kuin lohien siirtämistä autolla voimalaitoksien ohi.

Ei muuta kuin hyvää kalastuskautta kaikille!

Perhokalastajan Jaakobin paini

Nyt tuli sitten jälleen vastaan tilanne jossa sisäinen ristiriita on pahimmillaan, perhokalastus vs arkielämä. Ja juuri kun Cuban reissu on takana...

Tilanne on tämä; Pitkään suunniteltu (eteenpäin siirretty) remontti asunnossa on nyt tulossa ja kaikki suunnitelmat on tehty. Kalustehankinnat on suunniteltu ja tilausta vaille valmiina. Rahatkin ovat valmiina remonttia varten. Vaimolle olen luvannut toteuttaa remontin viimeinkin.
No nyt sitten erinäisten sattumuksien kautta tuli eteen tilanne, että sain mahdollisuuden päästä hankkimaan kaikkein legendaarisimman perhovavan. Ja se olisi E.F. Payne bambuvapa, vuodelta 1958 (lähes käyttämätön). Samassa satsissa tulisi mukana samanikäinen kela, klassisia vanhoja perhoja muutama sata (mm. jenkkistreamereita) ja muuta aiheeseen liittyvää antiikkitavaraa. Tähän mennessä olen onnistunut pysymään ulkona antiikkiosastosta ja keräilystä. Hinta koko paketilla olisi sama kuin wc:n remontilla kaikkine kalusteineen ja töineen...

Niin, sisäinen ristiriita on suuri.

Mutta, mutta...ei se auta. Pitänee edelleen pysyä erossa antiikkipuolesta. Perhokalastajan sielu itkee. Nyt arkielämä vie voiton ja eiköhän niitä muita vapoja ole jo muutenkin tarpeeksi ( 23 kpl) nurkissa. Tosin Paynen vapa olisi ollut hyvä sijoitusmielessäkin. Unelmien vapaan ei vaan ole nyt mahdollisuutta. Tarjoan vapaa kuitenkin henkilölle jolla niitä (bambuja) on jo ennestään aikalailla. Vavan pitäisi päästä hyvää kotiin...

Koillismaalla kotipuolessa 29.5.

Viikonloppuna vierailin kotipuolessa Taivalkoskella. Perjantai meni metsätöissä (kyllä ruumiillinen työ pitäisi kieltää nörteiltä) ja lauantaille sain sovittua Pekan kanssa kalareissun. Iijoki oli vielä kiinni (kausi alkaa 1.6.) joten suuntasimme pienelle joelle. Vesitilanne oli jo suhteellisen hyvä, tulva ei haitannut liikkumista. Keskityimme kalastamaan nivapaikkoja ja suvantoalueita. Saimme tapahtumia ihan hyvin neljän tunnin aikana. Se vaan, että kaikki harjukset olivat alamittaisia. Kevät oli aikaisessa muutaman viikon verran ja se näkyi myös hyönteismaailmassa. Sääsket olivat jo ilmaantuneet. Lisäksi karvasääskiä, pari koskikorentoa ja jopa pieniä vesiperhosia oli liikkeellä. Ja kuoriutuminen oli alkanut L.Vespertina – Kevätsurviaisella. Se aktivoi harjukset syömään vedenkalvosta emergenttejä suvannolla. Tästä se kesä alkaa!

CUBA Salt Water -reissu

To 6.5. klo 19:18 Atlantin yllä
Kyllä perhokalastajalla on pitkä matka kaukaisiin kohteisiin. Aamulla oli herätys 04 aikaan, Oulusta kone lähti 06, Helsingistä Pariisiin 9 aikoihin ja sitten 13 (piti lähteä, oli pari tuntia myöhässä) kohti Havannaa. Kauan odotettu reissu oli alkanut Markun kanssa ja neljä vuotta kerätyt rahat oli käytetty.
Kaikenlaista tuskaa oli ilmassa ennen reissua. Sairastumisia, Islannin tulivuoren tuhkaa ja matkanjärjestäjän sekoilua. Kuukausi ennen reissu tuli ilmoitus, että emme pääsekään reissuun. He olivat tehneet tupla bookkauksen. Hieman ihmetytti mutta alkoi haista siltä, että Venäläisten iso raha ajoi Suomalaisten yli. Matkanjärjestäjä tarjosi alkuperäisen Santa Maria kohteen tilalta Cayo Cocoa/Cayo Romanoa. Suostuimme siihen varauksella ja tietyillä ehdoilla koska reissun valmisteluja oli tehty jo syksystä lähtien, lomat sovittu, työt siirretty jne. Reissumme oli myös eräänlainen matkanjärjestäjän pilot –reissu.

Lento oli pitkä, yli 10 tuntia kokonaisuudessaan. On se pitkä aika istua ahtaassa penkissä, takapuoli puutuu. Onneksi lentosukat pitivät jalat kunnossa. Lopulta pääsimme laskevan auringon valossa Havannaan. Heti lentokentällä tuli vastaan tuoksu jonka totesimme ”kommunismin hajuksi”. Se oli Havannan ominaishaju ja josta ei päässyt eroon missään. Yllätykseksi ja vastoin ennakko arvailuja kaikki laukkumme pääsivät myös perille. Ne laitettiin hihnalle Oulussa kaikkien lentojen osalta. Matka alkoi hyvin siltä osin. Ilman varusteita kalastus ei olisi onnistunut. Sen vuoksi olimme päättäneet myös olla pari yötä Havannassa jos laukkuja olisi pitänyt odottaa ennen siirtymistä kalastuskohteeseen. Istuimme kuitenkin jännityksen vallassa odottamassa niitä lentokentän ”VIP-tiloissa” tunnin ajan. Kaikki meni kuitenkin hyvin paikallisten toimesta. Kun astuimme ulos terminaalista, iski kostea kuumuus vasten kasvoja ja tiesimme tulleemme tropiikkialueelle. Oulusta lähtiessä oli aamulla vielä pakkasta. Taksilla öisen Havannan läpi Hotellille jossa menimme syömään heti sitten Pizzat Italialaiseen ravintolaan. Uni tuli sen jälkeen aika helposti. Nukkumaan menimme paikallista aikaa klo 01 (Suomessa oli jo aamu 09).



Pe 7.5. Tour de La Habana
Muutaman tunnin levottomien unien jälkeen aamupalalle. Oli aika hienoa, kun aamupalalla sai kuunnella samalla paikallista musiikkia live orkesterin soittamana. Tätä ei ole ennen tullut vastaan hotelleissa.
Sitten mopotaksilla vanhaan kaupunkiin. Sillä seikkailimme, välillä ehkä hieman liiankin syrjäisillä kujilla. Olimme ainoat valkonaamat koko alueella ja erotuimme aika selkeästi muusta joukosta. Kävimme oluella myös Hemingway –baarissa. Havannan infra oli aika huonolla tolalla. Kaikki rakennukset (hotelleja lukuun ottamatta) olivat todella surkeassa kunnossa. Myös mielikuva (saatu elokuvista ja kirjoista) siitä, että Havannan kadut ovat täynnä vanhoja American autoja romuttui. Se on vain legendaa. Enemmän siellä oli Ladan ja mossen raatoja. Mutta yllättävän paljon myös uusia autoja.
Palattuamme hotellille menimme uima-altaalle ja totesimme, että kyllä perhokalastus on hieno harrastus! Sielläkin vitivalkoiset ruhomme erottuivat muusta joukosta aika selkeästi.
Soitin Mikalle joka olikin samaan aikaan juuri lahden toisella puolella veneessä kalastamassa, Key saarilla USAn puolella. Kyllä maailma on pieni.
Pastaa ruoaksi ja illaksi vielä kylille ostoksille. Taksikuski vei meidän paikallisten käsityöläisten myyntitorille joka oli todella hyvä ostospaikka. Cuba oppaiden suosittelemat paikat osoittautuivat aivan surkeiksi. Niihin ei kannata luottaa pätkääkään. Matkaan tarttui pakollisten Che –paitojen ja Castro –lippisten lisäksi nahkainen sikarikotelo ja maalaus. Cuba on kallis paikka turistille.
Ostimme maalaukset mukavalta (yleensäkin paikalliset olivat todella ystävällisiä) kaverilta. Selvisi, että hän oli ammatiltaan lääkäri mutta maalauksia myymällä hän tienasi paljon enemmän.
Kävimme myös sikarikaupassa ostoksilla (vaikka itse en polta). Illalla suuntasimme hotellin Havanna Cafe clubille musiikkia kuuntelemaan.



La 8.5. Aero Caribben
Edessä oli siirtyminen sisämaan lennolla Havanna - Cayo Coco (noin 500 km itään). Sisämaan lentojen terminaali oli myös aikamoinen kokemus ja kulttuurishokki. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja pääsimme Aero Caribbean potkurikoneella perille Jardines del Rey –lentokentälle. Siellä tropiikin kuumuus sai heti hien iholle. Lennon aikana näkyi ensimmäisen kerran maisemaan hienoista Flat -alueista ja hiekkarannoista.
Siirtyminen bussilla 5 tähden All inclusive hotelliin. Se oli todella hieno paikka (ehkä kuitenkin 4 tähteä riittäisi). Loppu päivä meni meressä ja uima-altaassa uidessa, köllöttelyssä ja syödessä. Myös paikallinen matkanjärjestäjä piti tiedotustilaisuuden tulevasta kalastuksesta. Kaikki vaikutti lupaavalta. Edellisellä viikolla oli saatu paljon Tarponeita, mm. 140 lbs kala. Illalla laitoimme kaikki varusteet kuntoon seuraavaa aamua varten. Kyyti tulisi 6.30. Tilasimme myös Lunch -paketit valmiiksi seuraavalle päivälle. Illalla nukkumaan 22.





Su 9.5. School of Salt Water fly fishing
Päivä alkoi surkeasti. Tilattua lunch-pakettia ei ollut tehty valmiiksi ja lähtö viivästyi 40 min. Tarjoilija ei voinut kuulemma tehdä leipiä vaan piti odottaa oikein kokkia paikalle. Ajomatka satamaan kesti 40 min. Vaikka majoitus oli Cayo Cocossa, niin kalastus tapahtui Cayo Romanon alueella.
Matkan aikana kysyin liikennemerkistä joka oli varoitusmerkki peurasta. Peuroja ei saarella kuitenkaan ole kuin viisi jossakin aitauksessa. Selvisi että liikennemerkkitehtaalla ei ollut kuvaa lehmästä joten merkkiin laitettiin peuran kuva. Lehmiä sitten olikin muutama tien reunassa.
Opas (Abel) laittoi välineet kuntoon satamassa, perukkeet ja perhot paikoilleen. Tarpon peruke 2 m 0.80 lbs fluorocarbon siimaa. Barracuda peruke 2 m siimaa ja vaijeri viehelukolla (jonka kestävyyttä opas epäili ja joka vääntyikin suoraksi heti ekan kalan kanssa). Bonefish peruke 2.5 m 30 lbs fluorocarbon siimasta. Siinä ne yksinkertaisesti. Veneessä oli aina ”ladattuna” 5 vapaa valmiina. Olosuhteet olivat hyvät, aurinko paistoi, ilma oli +34 astetta ja tuulta ei laisinkaan.
Ajo flat –veneellä muutama minuutti ja tulimme ”Tarpon Hole” paikalle joka oli syvempi monttu matalampien vesien keskellä. Vajaa 10 minuuttia heittämistä ja ensimmäinen Tarpon pyörähti perhon perässä, jännitys nousi. Markku pääsi myös heittämään perhoa isolle Tarponille mutta se ei kiinnostunut siitä. Monttu oli sitten kalastettu siltä osin, kun vuorovesi muuttui. Ajoimme uuteen paikkaan.
Edessä oli School of Bonefishing – kirjaimellisesti. Etenimme veneellä Grass –matalikolla ja pian alkoi tapahtua. Opas alkoi huutaa; ”Bonefish, 12 a clock, front of your, 20 meters, can you see a fish? Can you see a fish? Front of you, 3 a clock, Cast, can you see a fish? Cast, cast again. No, No, No”. Ja tilanne oli ohi. Tätä sitten toistui muutaman kerran. Opas tuskastui ja me tuskastuimme. Olimme yksinkertaisesti liian hitaita. Emme olleet tottuneet tähän nopeatempoiseen toimintaan. Lisäksi kalojen näkeminen oli todella hankalaa Grass (ruoho) pohjalla. Bonefish – matalikon haamu oli nimensä veroinen. Lisäksi aluksi käytimme painotuksellisesti vääränlaisia perhoja – oppaan valinnasta huolimatta. Kymmeniä Bonefishejä tuli vastaan ja saimme lopultakin muutamia tartutettua. Ja molemmilla oli yhtä aikaa kala kiinni. Kun toinen sai tartutettua kalan, hän siirtyi veneessä alas ja toinen siirtyi heittopaikalle veneen keulaan. Näin saatiin kalastettua saman parven kaloja nopeasti. Kuten kalastusfilmeistä oli nähnyt, niin Bonefish veti siimaa heti alkuun ensiryntäyksellä noin 100 metriä. Sitten ankaraa kelausta ja pian pari lyhyempää vetoa mutta sitten se oli siinä. Yllättävän helposti Bonefish mielestäni antautui. Ensimmäinen Bonefish minkä sain, painoi 7 lbs, eli varsin mukavan kokoinen.
Sitten ajoimme vuoroveden laskiessa uuteen paikkaan, hiekka flatille jossa kanavaa pitkin kalat siirtyivät pois matalasta syvempään veteen. Pääsin heittämään (juuri ja juuri kerkisin) kahta Permittiä mutta ilman tulosta. Pian tapahtui se mitä oli näkynyt vain elokuvissa, neljä Tarponia ui kohti (suurin 70 lbs). Heitin niiden eteen perhon mutta en arvannut ottaa perhoa sisään tarpeeksi nopeasti joten kämmäsin tilanteen todella pahasti. Ja opas puisteli päätään. Lopulta ne uivat veneen ohi vain 10 metrin päästä. Sitä näkyä en unohda kovin nopeasti. Siinä oli elämäni ensimmäinen tilaisuus ja joka meni omien mokailuiden piikkiin. Markku pääsi myös heittämään kahdelle eri Tarponille mutta ilman tulosta. Opas alkoi olla aika puhki 7 tunnin jälkeen ja kalastuspäivä päättyi klo 16. Hotelli päästyämme menimme aulabaariin tilaamaan Dos Cervezat, sitten uimaan ja analysoimaan päivän tapahtumia. Se oli todellinen oppipäivä meille.
Vaikka olet lukenut / katsellut etukäteen aiheeseen liittyvää materiaalia niin käytäntö on kuitenkin aika toisenlaista kuin mihin Suomen kalastusoloissa on totuttu.
Kalojen näkeminen ennen perhon tarjoamista on ensiarvoisen tärkeää, jos et näe kalaa niin älä heitä. Hyvät lasit (kahdet erilaiset pinnoitukset) ovat välttämättömät. Vain näkyvää kalaa kalastetaan.
Perhon presentaatio – tarjominen on tärkeää. Se on tehtävä niin että kala näkee perhon mutta ei kuitenkaan säikähdä sitä. Perhomallilla ja painotuksella on suuri merkitys ja pohjan laatu vaikuttaa siihen myös. Kalat (Bonefish) uivat todella matalassa vedessä (10-30 cm). Jos kahlaat polvivedessä olet yleensä liian syvällä.
UV-vaatteet ovat todella hyvät.
Hyvä heittotaito on MUST. Ja nopeus on valttia. Turha vavan heilutus säikyttää kalat.
Mojito oli maultaan pettymys, Daiquiri oli parempaa.
Kun istuimme aulabaarissa niin yksi ohitse kulkenut mies (Kanadalainen) kysyi, että olimmeko olleet kalassa. Kerroimme päivän tilanteet ja hän kertoi olleensa myös omatoimisella kalastusreissulla mutta ilman suurempia tuloksia. Hän kuitenkin ihmetteli näkemäämme Bonefish määrää, saamiamme kaloja ja niiden kokoja. Meillä oli kuitenkin ollut ilmeisesti ihan hyvä päivä loppujen lopuksi. Nukkumaan ennen klo 22.



Ma 10.5. School of Salt Water fly fishing, part II
Herätys 05 ja 6.30 matkaan. Ilma oli aurinkoinen, +34 astetta ja tuulta vain nimeksi. Ajoimme jälleen ensin veneellä tarpon Holelle. Eka heitto ja Tarpon kiinni…3 sekuntia ja irti. Se siitä. Jatkoimme matkaa 40 min ja saavuimme laajalle Grass –flatille. Pian oppaamme löysikin Bonefish parvet ja niitä sitten riitti.
Kalat uivat isoissa, useamman sadan parvissa aivan matalassa 20 cm vedessä. Ne ”tailasivat” hienosti. Juuri niin kuin elokuvissa on joskus nähnyt. Se oli hienoa nähtävää. Päivän aikana näitä parvia pyöri veneen ympärillä useampia ja saimme lukuisia isoja > 6 lbs Boneja ylös. Se oli hienoa kalastusta.
Sitten opas huomasi hieman kauempana syvemmässä vedessä ison ”milky water” alueen joka oli vaalea samentuma alueella 80 x 30 m. Vene äkkiä alueen reunaa ja opas antoi ohjeita, että heitto sisään ja Crab –perhon annetaan vajota muutama sekunti ja sitten siimasta liikettä. Siinä oli sitten ½ tunnin säpinät, kalaa (isoja Boneja) tuli jatkuvalla syötöllä. Koko päivän saldo oli 14 kpl Boneja.
Siirryimme etsimään Tarponeja laajalle channel alueelle. Markku pääsi heittämään kahta eri Tarponia mutta nyt oli Markun vuoro ”töpeksiä” ja tilanteemme oli tasan kämmäysten suhteen. Minä pääsin heittämään perhoa yhdelle Tarponille mutta ei kelvannut. Markku pääsi vielä heittämään kahdelle Permitille mutta ilman tulosta. Lopulta opas näytti meille, että miten heittäminen pitää tehdä nopeasti ja tehokkaasti. Sillä olimme hieman liian hitaita. Päivä oli pulkassa.
Paluu hotellille, Dos Cervezat, uimaan ja syömään. Illalla juttelimme jälleen Kanadalaisen kaverin kanssa ja hän ihmetteli näkemiemme kalojen määrää ja sitä, että olimme saaneet 14 kpl isoja Boneja ylös. Olimme kuulemma onnekkaita. Tämän jälkeen alkoi selvitä, että oppaamme olikin alueen paras. Muut päivän venekunnat eivät olleet nähneet kuin muutaman Bonefishing ja kalastus oli ollut heikkoa. Hyvä meille, että saimme kunnon oppaan!



Ti 11.5. Winds of change
Kovaa tuulta, joka tiesi ongelmia. Edellisenä päivänä sopimamme ”Tarpon Tuesday” teema piti unohtaa. Kopasimme Tarpon Holen ilman tapahtumia, sitten ajoimme kovassa aallokossa 40 min. Saavuimme hiekka Flatille ja aloitimme kalastuksen kahlaamalla. Vene oli saatu juuri ankkuriin ja vapavirittelymme oli kesken kun opas huusi: ”Two big fish, maybe Tarpons!” Ja näimme kahden ison kalan saapuvan syvästä vedestä matalikolle. Oppaalla oli Tarpon vapa kädessä ja hän oli lähempänä kaloja, joten huusin että kokeile sinä. Hän juoksi kalojen eteen ja alkoi yrittää. Otin samalla veneestä toisen Tarpon vavan ja juoksin toisen kalan perään. Pääsin heittämään mutta ei kiinnostusta, seurasin kalaa. Heitto naaman eteen, perhoon liikettä ja kala kääntyi seuraamaan perhoa. Se otti….ja syöksyi samassa riutan ulkopuolelle ja hyppäsi ilmaan. Samassa opas huusi; ”Big Shark, big shark”! Ja näin evän ja sitten ison ruskean hain (3-4 m) nousevan pintaan kalani lähistöllä. Opas käski vetämään kalani turvaan matalikon puolelle. Löin jarrut kiinni ja sainkin kalan matalaan, pois hain edestä. Sitten selvisi, että kalani olikin todella iso Barracuda (> 10 kg). Lopulta vapautimme komean Barracudan. Se oli hyvä taistelu.
Kahlaamalla näimme sitten päivän aikana 40 Bonea, joista pääsimme heittämään 20:lle ja ylös saimme 5 (Markku 2). Lisäksi minulla oli Carbissa tosi hyvä Bonefish. Väsytys oli jo aivan lopussa ja juuri ennen kuin sain sen käteen, se irtosi. Bonefish oli oppaan mielestä > 8 lbs kokoluokkaa.
Illalla oli taas samat kuviot. Kanadalainen kertoi taas, että muilla kalastus oli ollut todella heikkoa ja muut eivät olleet saaneet mitään saalista.
Illalla iski myös mahatauti. Yöllä piti juosta vessassa. Otin kuitenkin heti lääkkeen ja sain olotilan rauhoittumaan aamuksi niin että seuraavana päivänä pääsin taas kalaan. Uusi tropiikin sananlasku; ”Syö paikallista pullaa, niin p…..a rullaa”.



Ke 12.5. More winds
Aamulla olo oli hutera mutta päätin ottaa riskin (ja vara kalsarit reppuun) ja lähteä kalaan. Oli entistäkin tuulisempi päivä. Tuuli oli puuskaista ja nopeus > 10 m/s. Muut venekunnat jäivät maihin. Sitä opas ehdotti myös meille mutta emme suostuneet kun kerran olimme päässeet sinne asti.
Ajoimme veneellä kovassa vasta-aallokossa tunnin ja pääsimme hyvälle Grass –flatille. Nyt kalastus oli entistäkin vaikeampaa ja kalojen näkeminen oli aallokon takia hankalaa. Päivän aikana näimme yhteensä 25 Bonea, joista pääsi heittämään 10:lle. Markku sai päivän ainoan kalan ylös. Se oli komea 7 lbs Bonefish.
Etsimme kaloja eri Channeleista mutta ilman tulosta. Edellisen päivän nousuvesipaikat eivät toimineet tänään.
Illalla hotellilla saimme kuulla, että Espanjan ja Portugalin lentokentät olivat menneet jälleen kiinni tuhkapilven takia. Jännitys paluumatkalle kasvoi.



To 13.5. More winds, again.
Ja tuuli vain voimistui ja muut jäivät maihin. Ajoimme taas aluksi 45 min vastatuuleen ja pääsimme uudelle flatille kahlaamaan. Heti alkuun pääsin tarjoamaan perhoa kahdelle hyvänkokoiselle Permitille mutta ilman tulosta. Saimme alueelta kaksi Bonea, 5-6 lbs kokoluokassa. Siirtyminen toiselle flatille, jossa kalastus oli erityisen hankalaa. Pohja oli aivan valkoista hiekkaa ja seassa oli joita ruohoja. Kalat olivat aivan kirkkaita, joten niiden havaitseminen oli hankalaa kovassa tuulessa. Sain sieltä yhden 6 lbs:n Bonen. Markku väsytteli ison Snapperin. Paluumatkalla Markku sai vielä yhden pienen Bonen.
Hotellilla juttelimme Kanadalaisen kanssa ja onnittelimme, kun hän meni siellä päivällä naimisiin. Hän kertoi myös, että oppaan kanssa oli ollut hankaluuksia. Opas oli laittanut veneen parkkiin väärin ja aallot olivat upottaneet veneen. Olivat joutuneet odottamaan etsijöitä useamman tunnin.



Pe 14.5. Viimeistä viedään.
Ja tuulta enemmän kuin muina päivinä. Nyt opas ei edes harkinnut ajamista kauemmaksi kovan merenkäynnin vuoksi. Nyt opas näytti jälleen, että kuka osaa hommat. Olimme koko päivän yhdellä samalla Grassa –flatilla ja kalastimme veneestä. Välillä piti odotella tunti ilman tapahtumia ja sitten yht’äkkiä kaloja taas ilmaantui. Heittäminen oli todella vaikeaa kovassa tuulessa, etenkin takaviistoon oikealle kovaan vastatuuleen keveillä perhoilla. Hyvään heittämiseen ei pystynyt edes opas.
Iltapäivällä jatkoimme grass flatin kalastusta. Opas huomasi 100 metrin päässä pieniä milkwater alueita, jotka tulivat kun bonefish kaivoi pohjasta rapuja. Opas huusi; "Tailing fish" ja samassa näimme kalan pyrstön pinnassa. Se oli isohko bonefish. Opas laittoi veneen parkkiin ja jäimme odottamaan kalan lähestymistä. Kesti 15 minuuttia kunnes kala oli tarpeeksi lähellä 20 metrin päässä. Tein tarkan heiton kalan eteen. Crab putosi hyvin mutta juuri sitä ennen kala muutti suuntaa eikä huomannut perhoa. Samoin kävi toisellakin kerralla. Pääsin yrittämään
vielä kolmannenkin kerran. Tein nopean heiton sivuvastaiseen tuuleen. Perho putosi reilun metrin päähän suoraan kalan eteen. Se huomasi perho ja alkoi seurata sitä kun aloin liikuttamaan sitä. Muutama nopeampi liike siimaan ja kala otti kiinni perhoon. Vastanykäisy siimasta ja
siima alkoi juosta sormien välistä. Bonefish veti ensivedolla reilu 100 metriä. Tämä toistui muutaman kerran. Lopulta sain ison Bonefish:n lähelle venettä ja kalan käsiin. Se oli todella hienoa ja iso Bonefish. Opas arvioi sen > 8 lbs painoiseksi. Eli se oli todella hyvänkokoinen Bonefish. Ei mikään ”puikula 2 lbs kala”.
Täytyy kyllä sanoa, että tämän kalan saaminen oli kokonaisuudessaan yksi elämäni hienoimmista perhokalastushetkistä. Se jäikin reissun viimeksi kalakseni. Markku pääsi vielä tarjoamaan perhoa muutamalle Bonelle mutta se ei onnistunut johtuen hyvin kovasta vastatuulesta. Päivän aikana näimme 40 Bonea. Heittämään pääsimme noin 20:lle ja 10 tuli ylös. Markku sai myös yhden ”Cowfishing” joka oli ruma kuin mikä.

Kalastus oli sitten siinä. Päivän päätteeksi kiittelimme opasta ja muita paikalla olleita henkilöitä reissusta. Annoimme oppaalle tipin lisäksi hieman erilaisia kalastustarvikkeita. Otin ylös myös oppaan yhteystiedot (jos joku joskus tarvitsee niitä).
Paluu hotellille ja jutustelua Canadan kaverin kanssa parin oluen kera. Sitten olikin edessä pakkaaminen.



La 15.5. Pitkä paluu arkeen.
Lauantaina klo 11 lähti bussi hotellilta. Lento Aero Caribbean koneella Havannaan, josta omatoiminen siirtyminen sisämaan terminaalista ulkomaan terminaaliin taksilla.
Muutama tunti odottelua ja lento kohti Pariisia. Jännitystä lisäsi myös se tieto, että Englannin kenttiä oli jälleen suljettu tuhkapilven vuoksi. Onneksi se ei estänyt lentoa. Koko lennon aikana en saanut oikein nukuttua (toisin kuin Markku). Pariisissa CDG kentällä oli sitten kiire. Aikaa PAR-HEL koneen lähtöön oli vain 40 min. Yritimme päästä nopeasti ulos terminaalista ja parin passintarkastuksen jälkeen pääsimme bussille jolla siirryimme toiseen terminaalirakennukseen. Siellä kiireinen tsekkaus lähtöportista, juosten kohti turvatarkastusta ja sen jälkeen vauhdilla portille. Pääsimme kuin pääsimmekin koneeseen ajoissa, aikaa jäi jopa 10 min ennen koneen lähtöä. Koneessa istuessamme arvelimme, että laukut eivät kyllä kerinneet mukaan. En suosittele näin lyhyttä aikaväliä koneiden vaihtoon Pariisin CDG kentällä. Aikaa pitää olla vähintään kaksi tuntia. Helsingissä piti odotella vielä 4 tuntia ennen Oulun koneen lähtöä. Yksi tuttu kalastaja tulikin vastaan lentokentällä. Ouluun pääsimme melkein aikataulussa. Ja yllätys oli suuri kun näimme laukkujen tulevan hihnalla. Onneksi matkat menivät hyvin. Kotona olin sunnuntaina noin kello 22. Ja sitten seuraava aamuna herätys kello 06 ja töihin. Maanantai menikin siiten hiukan tokkuraisessa olotilassa töissä. Lukemattomia sähköposteja oli tullut reilun viikon aikana 350…...



Yhteenveto
Kyllä SW oli taas aivan jotain uutta. Ja hienoa, sitä ei käy kieltäminen. Paikka oli pienoinen pettymys ja siitä matkanjärjestäjä ei saa kovin paljon pisteitä. Ja muutenkin oli pieniä kämmäyksiä pitkin matkaan. Jos menen paikkaan uudelleen niin tekisin sen hieman toisin. Nyt ovat suhteet ja yhteystiedot oppaaseen olemassa. Lisäksi lennot tekisin toisin. Kalasto oli paha pettymys Tarponien suhteen. Se oli onnetonta. Opas kertoi, että Tarpon kalastus oli siellä loistavaa jos sain kaksi kalaa viikossa. Permit kalastus oli myös aika heikkoa. Mutta Bonefish kalastus oli sitä vastoin ehkä maailman parasta jos ajatellaan kalojen kokoa. Tämän opas kertoi. Missään muualla maailmassa ei näin isoja Bonefishejä löydy näin paljon. Alueelta suurin saatu Bonefish painoi 14 lbs!
Myös aika suppealla perhovalikoimalla pärjää. Crab perhot olivat parhaita, erikokoisina ja painotuksilla. Yksi beige väri riittää. Muita malleja ei tarvitse.
Hyvä opas on kaikki kaikessa, sitä on tosin hankala tietää jos ei ole suosituksia tiedossa. Lisäksi matkan ajankohdan suunnittelussa olisi hyvä ottaa huomioon vuoroveden ajankohdat (tätä kukaan ei kertonut etukäteen). Heittotaitoa pitää treenata kovassa tuulessa. Jos pystyt heittämään (oikea kätinen heittäjä) #8 vavalla, oikealle takaviistoon > 10 m/s tuulessa 20 m ja saat perukkeen vielä oikenemaan hyvin, niin silloin et tarvitse treenausta. Nälkä jäi Tarpon kalastukseen….

Tässä muuta +/- merkit ansainneet:
+ Golf hanskat (nahkaiset) ovat ehdottomat SW-kalastuksessa
+ Vedenpitävät perhorasiat
+ Bite Primal Flats Wading Boots
+ Lentosukat
+ UV- Buffs
+ Columbia PFG Omni Shade lakki
+ Simms ja Columbia UV-kalastusvaatteet
+ Cristal ja Bucanero oluet
+ Siprion 250 mg mahalääke
- Fjällrävenin UV-housut
- Dr. Shade UV-hanskat

Kaksi yötä lähtöön

Jännitys tiivistyy ja unettomat yöt alkavat, kun SW reissun lähtö lähestyy. Irlannin päällä on jälleen tuhkapilvi estämässä lentoja. Täytyy toivoa vain parasta, että se ei siirtyisi haittamaan meidän lentoja. Torstaina aamulla 06:00 kone lähtee Oulusta (OU-HEL-PAR-HAV). Kaikki varusteet on pakattu ja muutenkin kaikki on valmiina reissua varten. Raporttia tulee sitten kahden viikon päästä, viikolla 20.

Jännitys tiivistyy....

SW- reissuun on aikaa 16 päivää ja monenmoista ongelmaa on tullut vastaan. On ollut pahoja sairastumisia lähipiirissä ja tälläkin hetkellä on itsellä akillesjänteen tulehtumisen kanssa ongelmia. Se kuitenkin saataneen kuntoon lääkkeillä. Työpaikalla on Noro virusta liikkeellä joka puolella ja tähän asti sen väistely on onnistunut. Ja viimeisimpänä ongelmana tämä Islannin tuhka... toivottavasti se tulivuori räjähtää nyt kunnolla lähipäivinä ja tuhkan leviäminen lakkaa. Tai tuulen suunta pitäisi kääntyä tulemaan etelän suunnalta. Saa nähdä miten tässä käy. Parilla kaverilla on lähtö nyt perjantaina ja heillä on kyllä aika hektinen tilanne päällä. Kyllä vastustaa....

Kausi alkoi…valokuvaamalla

Hiljainen on perhokalastusrintama omalta osaltani. Hankikorri kalastus menee ohitse omalla painollaan. Näillä korkeuksilla sen merkitys on aika vähäistä. Pääsiäisenä vierailin kotipuolessa Taivalkoskella ja kävimme Pekan kanssa tutustumassa Kostonjoen tilanteeseen. Joki oli jo auki kuten tavallista mutta Hankikorrien esiintymisen suhteen oli vielä liian aikaista. Ainuttakaan korria ei näkynyt hangilla. Paikalla oli myös kaksi kalastajaa Kuusamon suunnalta. Mutta ilman tapahtumia. Jos Kostonjoelle haluaa mennä Hankikorrien aikaan niin se kannattaa ajoittaa 17.-18.4. tai jopa 24.-25.4. viikonlopulle. Toki ajoitus riippuu suotuisten olosuhteiden kehityksestä.
Sitten SW-reissusta. Vielä kuukausi aikaa lähtöön. Reissun suhteen on ollut matkanjärjestäjän osalta aikamoista säätämistä menneen kuukauden aikana. Katsotaan nyt miten siinä käy.

Perhokalastajan maailma on pieni

On aika hauska huomata kuinka perhokalastus on globaali harrastus joka yhdistää erilaisia ihmisiä eripuolella maailmaa. Erilaisten sattumusten kautta tutuksi on tullut ihmisiä monesta eri maasta (Puola, Norja, UK, USA, Saksa jne). Ja netti laajentaa entisestään uusien ystävien joukkoa. Yksi tekijä on avoimuus eli asioista kerrotaan avoimesti kysyjille ja apua annetaan erilaisissa perhokalastukseen liittyvissä ongelmissa.
Yksi hauska tapaus oli se, kun muutama vuosi sitten sain sähköpostin Alaskasta. Henkilö oli sattumoisin Googlaamalla löytänyt nettisivuni ja sai sieltä tietoa Pohjoismaiden harjuksen kalastuksesta. Laitoin sitten kirjani menemään sinne ja sainkin pyynnön, että voisinko toimittaa hänelle käyttöön joitakin harjus valokuvia tulevaa projektia varten. Nyt vuosi sen jälkeen, hänen (Cecilia "Pudge" Kleinkauf:n) kirja "Fly-Fishing for Alaska's Arctic Grayling - Sailfish of the North" on kädessäni ja siellä oli kaksi kuvaani esillä (s. 149 ja 153) sekä muutama maininta tekstissä. Aika hauska tapahtuma tämäkin. Perhokalastajan maailma on pieni.

Hiljalleen kevättä kohti

Kyllä on ollut aika hiljaista helmikuussa. Oikeastaan mitään en ole saanut aikaan. SW-reissun perhot on sidottu ja muita perhoja en ole saanut sidotuksi juuri ollenkaan. Yhden kerhoillan pidin jossa sidoimme kolme perhoa, siinä kaikki. Uusia ideoita on mielessä paljon ja niitä pitää alkaa tässä työstämään.

Niin, vielä on noin 2 kuukautta SW-reissuun. Ja nyt olen jo pakannut matkalaukkua….tosin sillä tarkoituksella, että testasin tavaroiden mahtumista laukkuun ja painoa. Pitää olla tarkkana lentoyhtiöiden sääntöjen vuoksi.
Toukokuun alussa on aika monta SW-reissuun lähtijää. Tiedossa on ainakin kuusi muuta meidän lisäksi. Toisilla on suuntana Belize ja Florida.

Uusimmassa 1/2010 Flugfiske i Norden -lehdessä on esillä Harjus -kirjan esittely ja artikkeli Sopuli perhosta.
Flugfiske i Norden -lehti

Eipä muuta talven pakkasten keskeltä.

Kausi alkoi

Kausi alkoi tällä kertaa kurssituksen merkeissä. Kävin viikonloppuna Pieksämäen Perhokalastajien vieraana pitämässä luentoa Harjuksen järvi- ja suvantokalastuksesta. Luennossa meni kaksi tuntia. Sen jälkeen näytin Harjuksen Valtakunta –elokuvan ja lopuksi sidoimme vielä muutaman harjusperhon. Tilaisuus oli mukava ja paikalla oli vajaa 30 henkeä. Kiitokset vielä kutsusta Pieksämäelle.

Mitään muuta tapahtumaa tässä ei ole nyt tiedossa lähiaikoina. Tropiikkireissu lähestyy uhkaavasti, siihen on vielä aikaa 3.5 kuukautta. Varustepuoli alkaa olemaan jo valmiina. Vielä kuitenkin pitää hankkia kaikenlaista pientä sälää matkaa varten. Perhotilanne on myös hyvä. Bonefish ja Permit perhot ovat sidottuina. Tarpon perhoista on vielä sitomatta Toad –perhot. Sitten sidontaurakka olisi valmis.