maanantai 11. toukokuuta 2009

Pakko päästä

Sunnuntaina oli semmoinen tunne, että nyt on jo pakko päästä kalastelemaan. Edes vähäksikin aikaa. Aamulla oli hoidettu äitienpäivän kakkukahvit ja iltapäivälle ei olisi mitään ohjelmaa tiedossa. Sää oli vain aika kurja. Vettä sateli mutta katsoin netistä sadealueen liikkeet ja totesin, että sateet ovat loppumassa (on se näppärä palvelu). Suuntasin siis seuran lammelle pikavisiitille. Lammelta oli jäät lähteneet vajaa viikko sitten. Kun pääsin rantaan niin sadekin loppui ja tuuli tyyntyi.
Kalastelin lammella kaksi tuntia mutta ilman tapahtumia. Näin kuitenkin neljä tuikkia keskellä lampea eli jokunen kala oli vielä hengissä talven jälkeen. Oli kuitenkin rentouttavaa päästä edes heittelemään kunnolla talven jälkeen. Tästä se kesä alkaa!

Ei kommentteja: