tiistai 14. heinäkuuta 2009

Taivalkosken suunnalla


Sunnuntaina tuli pikalähtö Taivalkoskelle. Illalla tein pikaisen visiitin Kurtinjärvelle harjuksien toivossa. Mutta se reissu lopahti jo alkuunsa ukonilmaan ja rankkaan vesisateeseen. Vain muutamia särkiä kerkisin saada perholla ennen paluuta mökille.
Maanantaina suuntasin uusitulle (kunnostetulle) Kostonjoen yläjuoksun koskelle. Olin vieraillut siellä viimeksi kahdeksan vuotta sitten. Ja kovasti oli maisemat muuttuneet. Koski oli kunnostettu täysin uusiksi ja vanha uoma oli otettu käyttöön. Mielestäni kunnostuksen jälkeen koski näytti paljon paremmalta kuin aikaisemmin, uittoränninä. Kalat olivat vain tiukassa. Joitakin harjuksia sain ja yksi taimen veti tapsit poikki. Odotellaan vielä muutama vuosi ja sen jälkeen Kostonjoesta voi tulla erittäin hyvä kohde koillismaalla.
Siinä meni aamu- ja iltapäivä. Illalla suuntasimme Pekan kanssa Pärjänjoen suvantojaksolle. Tavoitteena oli etsiä siikoja. Ja tavoitteeksi se myös jäi. Pekka sai reissun ainoan kalan, 40 cm harjuksen pienen kosken niskalta. Suvantoalue oli täysin kuollut. Lisäksi vesisade sotki loppuillan kalastuskuviot. Tulipahan ainakin ulkoiltua ja rämmittyä sääskien syöttinä. Ehkä ensi vuonna juhannuksen aikaan siellä voisi vierailla uudelleen.
Nyt sitten jatkuu perhohuoneen remontti ja varusteiden pakkaus alkaa hiljalleen.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Kisailemassa

Voittajat (vas.) Aki, Kaj ja Korkki.Välineurheilua
Vuorossa oli kesän toinen karsinta ja samalla viimeinen. Vaikka enää ei ollut mahdollisuuksia päästä finaaliin piti silti lähteä mukaan kisaan, sillä järvikalastus on kuitenkin aina hauskaa. Kisat pidettiin Valkeisjärvellä, Utajärvellä.
Lähdimme Korkin kanssa aamulla matkaan ja sovimme menomatkalla joukkuekisasta sekä suunnittelimme taktiikkaa päivälle. Sää oli haasteellinen: lämmintä +25 astetta ja auringon porotusta.

1. Jakso: Veneparina oli Aki T. Suuntasimme mökkirannan tuntumaan ja pian alkoi tapahtua. Aki sai ensimmäisenä kalan, siian 43 cm jäniksennaamakarvanymfillä. Minä sain kirjon 42 cm pienellä pehmythäkiläisellä uppoperholla. Siinä jakson tapahtumat. Korkki sai myös yhden siian.

2. Jakso: Veneparina oli Petteri M. Suuntasimme tutuille paikoille mutta ei mitään, ei edes tärppiä koko jakson aikana minulle eikä veneparilla. Tässä meni metsään. Joka jaksolta pitää saada kalaa jos aikoo pärjätä. Korkki sai yhden kalan.

3. Jakso: Veneparina: Markku I. Menimme keskelle järveä alueelle josta edellisellä jaksolla oli tullut hyvin tapahtumia. Jakson aikana sain yhden 48 cm siian perus nymfillä. Venepari jäi ilman tapahtumia, samoin Korkki.

4. Jakso: Veneparina oli Juha H. Takaisin mökkirantaan. Ensin oli tärppi ilman tulosta. Hieman myöhemmin sain kirjon 43 cm pehmythäkiläisellä uppoperholla. Siinä kaikki veneen tapahtumat. Korkki sai yhden siian ja muutama tärppi oli ollut myös.

Sijoitukset:
1. Aki Tikkanen (OSPK)
2. Kaj Kujala
3. Markku Korhonen (OSPK)
4. Janne Määttä (OSPK)
5. Kristian Salmela
6. Mikko Halonen (OSPK)

Lopuksi: Kisa meni selvästi paremmin kuin edellisenä vuonna. Hyönteismaailman kuoriutumiset olivat tyystin erilaisia kuin aikaisemmin ja sen varaan ei voinut laskea. Jälleen tuli opittua uutta ja uusi ajoankkuri menee ostoon. Ensi vuonna vuoden kisaan ollaan jälleen hieman viisaampia.

Ensi viikolla jatkuu remontti ja käväsen mutkan Taivalkoskella. Sitten onkin edessä kesän kohokohta....

lauantai 4. heinäkuuta 2009

Kelluntarengaskausi on aloitettu


Sain puhuttua pikakäynnin siikajärvelle lauantaina. Ehtona oli, että takaisin pitää olla jo klo 14. Aamulla oli kello soimassa 6.30. Pikainen aamupala ja matka kohti siikajärveä. Olin pakannut kaikki valmiiksi autoon jo illalla. Kelluntarengas oli myös täytetty jo kotona valmiiksi jotta aikaa ei kuluisi turhaan siihen puuhaan järvellä. Ajattelin, että nyt on aika aloittaa kauden kelluntarengaskalastus. Sää ei ollut oikein otollinen, ajattelin kun saavuin järvelle. Lämmintä oli vain 7 astetta! Ja tuulta pohjoisesta.
Ei ollut sääskiä mutta ei myöskään mitään hyönteisiä järvellä. Polskiessa järvelle tuli heti sellainen tunne, että nyt alkaa tapahtumaan sillä kelluntarenkaasta kalastettaessa tuntuma ja fiilis on ihan eri luokkaa kuin venekalastuksessa. Kymmenen minuutin jälkeen tuli tärppi ja siikahan se siellä. Pian vapautin noin 40 cm siian, hyvin alkoi. Jatkoin kelluskelua ja pian oli pari tärppiä. Toista siikaa väsyttelin jonkin aikaa mutta se tippui sitten pois. Näin sen siian käyvän pinnassa ja sain heitettyä nymfit sopivalle etäisyydelle ja erittäin hitaasti otin siimaa sisään, välillä pysäyttäen. Tärppi oli erittäin varovainen, mutta niin vain siika ei pysynyt väkäsettömässä koukussa.
Pidin hetken taukoa ja jatkoin kalastusta keskellä järveä. Eikä aikaakaan kun tuli tukevan tuntuinen tärppi. Varovaisen väsyttelyn jälkeen haavitsin 45 cm pituisen siian. Perhona oli Ylämaan Zulu. Otin kalan mukaan, kun se ei oikein toipunut.
Sää alkoi huonontua ja kauden ensimmäinen kelluntarengassessio painoi jo jaloissa. Päätin lähteä pois kahden ja puolen tunnin kalastuksen jälkeen. Olin erittäin tyytyväinen lyhyen kalastuksen tapahtumiin.
Ensi viikolla on luvassa perhelomailua Etelä-Suomessa ja sitten lauantaina on Karsintakisa. Kisaan ei ole paineita sillä finaaliin ei ole enää mitään mahdollisuuksia. Ajattelin keskittyä kisassa kokeilemaan erilaisia tekniikoita.

maanantai 29. kesäkuuta 2009

Siikajärvellä

On se helppoa nykyään, nimittäin kalastusreissujen suunnittelu lyhyellä aikavälillä kun on käytettävissä erilaisia sääennustuksia. Yksi käyttökelpoisimmista on Forecan täsmäsää palvelu. Seurasimme näitä ennustuksia VM:n kanssa pitkin viikkoa ja tulimme siihen tulokseen, että lähdemme siikajärvelle sunnuntaina 09.00. Kriteereinä olivat; pilvisyys, tuulen suunta ja voimakkuus.
Saapuessamme järvelle olosuhteet näyttivät ihanteellisilta. Ei juurikaan tuulta, oli lämmintä ja pilvistä. Soudimme järvelle ja tapasimme siellä V-A:n kaverinsa kanssa, olivat olleet järvellä jo pari tuntia ja kertoivat kalojen olleen aktiivisia jo ennen 09 aikaa. Muutama tiputus oli siioista tullut ja yksi ylös asti.
Suuntasimme järvellä kohtaan jossa oli tuulen raja ja tarpeeksi syvää. Kolmen tunnin aikana näimme kyllä pintakalvoaktiisia kaloja mutta aika heikolla menestyksellä. VM sai sentään yhden kirjon pienellä kuulapäänymfillä. Hyönteisiä oli hyvin liikkeellä ja myös Järrisirvikästä (P. bipunctata) kuoriutui mukavasti. Vaihdoimme paikkaa ja laitoin siiman päähän Lepakko –pinturin. Eikä aikaakaan kun alkoi tapahtua. Sain sillä perholla kaksi kirjolohta. Ja vielä yhden kuulapää nymfillä. VM sai emergentillä vielä yhden kirjon ja nymfillä pienen 40 cm siian, joka vaputettiin. Se vaan, että siiat olivat jälleen hukassa. Juttelimme ja tulimme siihen tulokseen, että järven siikakanta on mennyt alaspäin ja kovaa vauhtia. Enää ei edes kaloja näy vaikka on kesän paras aika...
Lopettelimme kalastuksen 15 aikoihin, kun ukonilma alkoi tulemaan päälle oikein kunnolla.

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Tekopitäjässä



Juhannuksena oli suunta Taivalkoskelle. Lauantaina oli sitten pikainen mahdollisuus käydä joella. Kun aikaa oli vähän, suuntasin läheiselle Turvakon alueelle. Kalastelin kolme tuntia jokien liittymäkohdasta alavirtaan. Harjukset olivatkin yllättävän aktiivisia pintakalvoravinnon suhteen. Päivänkorentoa kuoriutui hiljalleen ja kalat söivät pinnan tuntumasta emergenttiä ja esiaikuista. Sain muutaman mittaharjuksen. Kalastus oli mukavaa pitkästä aikaa. Se vaan, että aikaa oli niin vähän käytettävissä.

Jälleen on edessä työviikko ja ehkä tulevana viikonloppuna tulee suunnattua siikajärvelle.

maanantai 15. kesäkuuta 2009

Karsintakisassa

Pooli 2.Pooli 7.

Lauantaina sitten oli Kemin/Simon karsintakisa. Arpa heitti minut B-ryhmään eli ensin järvelle. Venekaveriksi tuli Perttu. Aloitimme järvikalastuksen perinteisestä hyvästä paikasta. Eikä mitään ensimmäisellä laskulla. Vaihdoimme paikkoja mutta ei niin mitään koko neljän tunnin jakson aikana. Kisa alkoi mahdollisimman huonosti.
Ensimmäinen jokijakso oli pooli 2 Kalliokoskella. Keskityin kalastamaan kovemman virran alueita ja monttuja mutta ei mitään. Ei ainuttakaan mitallista harjusta koko poolista.
Toinen jokijakso oli Hamarinkoskella, pooli 7. Mielestäni paikka näytti selvältä ja taktiikka oli tiedossa. Kahlasin suoraan joen yli nopean virtauksen pääväylään. Lähdin kampaamaan tarkasti aluetta ylävirtaan puolalaistekniikalla. Yli puolet jaksosta kului tähän. Eikä mitään kontaktia kaloihin vaikka paikka oli kuin tehty harjukselle. Yläosaan saapumisen jälkeen päätin vaihtaa taktiikkaa ja lähdin menemään alavirtaan perinteisillä uppoperhoilla. Näin yhdessä tasaisen virran alueessa tuikin ja viistätin uppoperhon alueen yli. Sain mielestäni pienen harjuksen tarttumaan perhoon. Katselin kalaa ja olin vapauttamassa sitä, kun ajattelin että pitää se sittenkin mittauttaa varmuuden vuoksi. Ja niinhän se olikin sitten 30.5 cm pitkä harjus. Ja samalla ainoa kisassa saamani mittakala. Eli meni aika surkeasti nämä kisat. Jälkikäteen mietittynä oli pitänyt panostaa enemmän hitaan virtauksen / matalampiin paikkoihin pooleissa. Mutta näinhän sitä taas oppi uutta.

perjantai 12. kesäkuuta 2009

Kaikenlaista



No niin, nyt on aika palata jälleen kalastuksen pariin ja kaikenlaista on tapahtunut tässä viimeaikoina.

Olimme perhereissulla etelän mailla ja siellä sattui kaupassa silmään seuraavan näköinen vesipullo (etiketti) ja tietysti valitsen sen monien joukosta.

Lohiuutisia kuuluu joka puolelta. Keski-Norjassa on ollut heikompaa, kun ei ole vettä. Simojoelta on tullut jo lohta ja tapahtumia on ollut paljon. Tornionjoen alaosalta tulee parhaillaan lohta. Kaveri sai sieltä mm 17 kg lohen ja isompi vei kaikki siimat...

Kamera puolella olen siirtynyt nyt Canonin käyttäjäksi.

Ja pääsin lopultakin käymään to 11.6. siikajärvellä. Odotukset olivat korkealla sillä ajankohta on juuri oikea L. Vespertinan hätsingeille. Olosuhteet olivat myös kohadallaan. Tuulta vain nimeksi, pilvistä ja lämmintä. Veden pintalämpötilakin oli jo 15 astetta. Mutta kalastus ei vain sujunut niin kuin suunnittelin. Kuoriutumisia oli todella vähän ja kalat eivät oikein aktivoituneet niistä, paitsi ahvenet ja pari kirjoa. Siiat olivat hukassa, pari pintakäyntiä kuitenkin näkyi. Päivän tuloksena oli yksi tärppi, kolme siian pyörähdystä emergentissä ja yhden kirjon tiputus väkäsettömään koukkuun sidotusta pinturista. Ei onnistu nyt siian kalastus laisinkaan.

Lauantaina on vuorossa sitten Kemin/Simon karsintakisat. Kahluuhousuja en ole vielä tälle kaudelle jalkaan laittanut...